Kirjoituskilpailun satoa: Miten minusta tuli minä?

Kaksoset syntyvät. Tyttö ja poika. Parhaat kaverit elämänsä ensimmäiset vuodet. Kasvavat yhdessä. Koulu alkaa, tyttöjen ja poikien maailmat. Siskon kaverina veli ja tämän ystävä. ”Oletko sinä tyttö vai poika?” kysyvät vanhemmat oppilaat. ”Mitä musiikkia kuuntelet?” luokkakaveri kysyy. ”Sota-ajan lauluja”, tyttö vastaa. Yläaste alkaa. Kaksoset ovat ikäisekseen pieniä. Veljeä kiusataan, sisko puolustaa. Ympärillä eletään nuoruutta. Kasvukipuja, itsenäistymistä, seikkailuja. Kaksoset ovat ymmällään, he ovat vielä lapsia. Ei heillä silti ole paineita samanlaisuudesta. Yläaste päättyy, tie vie eri kouluihin. Veli menee lukioon, sisko kapinoi akateemista koulutusta vastaan. Menee ammattikouluun, käy kaksoistutkinnon. Veljellä on kavereita, siskollakin yksi. ”Teidän poika on kova hiihtämään”, sanoo naapurin ukko. ”Se on kyllä tyttö”, isä sanoo. Sisko valmistuu ammattiin, on liian nuori työelämään. Veli menee armeijaan, kasvaa aikuiseksi. Ikätoverit siskon ympärillä menevät menojaan. Tyttö on yli 20-vuotias. Ei hän koe sukupuolta, ei hän koe ikää. Silti hänestä on tullut nainen. Hän kokee ensi kertaa miesten kiinnostuksen. Ei hän itse tunne samaa. Tyttö on kuin metsässä kasvanut, ei hän tiedä mistä muut puhuvat. Hän haluaa kokea kaiken, nähdä maailman avoimin silmin, olla vapaa. Matka on vasta alussa, hän on alkanut elää.

Kirjoittaja: Anna

Kirjoituskilpailun satoa: Miten minusta tuli minä

Tapaamisessa ahdistaa. Keskustelukumppani on toistuvasti sanonut Armi eikä Armin. Ystäväni mainitsee jutellessamme kuuluvasti nimeni, mutta keskustelija jatkaa. En ole varma, ymmärtääkö hän tätä juttua. Ja kaikkein vähiten haluaisin lähteä avaamaan sitä tuntemattomalle kovin syvällisesti.

Joskus otankin aiheen esiin, jos se tuntuu tärkeältä itseni kannalta. Silloin kysytään, että milloin sinusta alkoi tuntua tuolta. Se on kysytty nyt monta kertaa, eikä minulla ole vieläkään kunnollista vastausta. Mistä minä tiedän, miltä mikään muu kuin tämä tuntuu! Ja kaiken lisäksi, eiväthän nuo tyypit itse edes tiedä, mitä tämä tarkoittaa.

Jotkut kohtaamiset ovat kivoja: vai niin, ookoo, mitenkäs tää hoidettais nyt parhaiten? Niistä tulee hyvä mieli; tuntuu, että ehkä tästä selvitäänkin. Mutta sitten on ikäviä kohtaamisia. Ikävien kohtaamisten aikuiset eivät tajua, että silloin pyydetään anteeksi kun mokataan eikä ruveta kiemurtelemaan. Juuri tällaiset kiemurtelijaihmiset ovat kaikkein ikävimpiä. He ymmärtävät vain sellaista, minkä pystyy näkemään. Ja kuitenkin he ovat samanlaisia kuin huonot maalarit: he maalaavat sen, mitä ajattelevat olevan edessään eivätkä katso tarkemmin, ja juuri siksi heidän kuvansa ovat pielessä.

Minä olen pitänyt runoista pienestä pitäen; siksi tämäkin teksti on tällainen. Olen pahoillani, jos tyyli on aiheelle epäsovelias, mutta runous on turvallista. Ja kirjoittaa nyt runo itsestään – sellaista minä en olekaan koskaan tehnyt, vaikka toisaalta kaikki runot kertovat kirjoittajastaan. Joka tapauksessa on aika siirtyä aikaisempiin vaiheisiin, niihin, joissa minusta alkoi niinsanotusti ”tuntua siltä”.

”Se” ei koskaan ole ollut sen suurempi juttu. Sehän on loppujen lopuksi aika pieni osa elämää ja olemista. Enhän minä nyt joka päivä vaivaa sillä mieltäni, vaikka se onkin usein ajatuksissa. Se on vähän kuin joku kummallinen olento, joka jonakin päivänä ilmestyi olkapäälle ja jota on oppinut sietämään elämän aikana. Joskus sitä hädin tuskin huomaakaan, mutta kyllä se toisaalta on koko ajan siinä. Joskus se on nälkäinen, jopa niin nälkäinen että itku meinaa tulla, mutta mieltäni rohkaisee tieto siitä, että kohta minä ja otus olemme sama henkilö. Mutta minähän lupasin kertoa teille aiemmista vaiheista, ja tässä sitä vain porskutetaan eteenpäin.

Haluaisi pystyä selvittämään, mistä kaikki alkoi. Lukuisista yrityksistä huolimatta se ei kuitenkaan ole mahdollista, enkä usko, että sillä on hirveästi merkitystäkään. Kuitenkin jossakin kuudennen ja seitsemännen luokan välimaastossa aloin ymmärtää sitä hitusen enemmän. Hetken kuluttua osasin jo nimetä sen. Se oli helpottava kokemus, se teki kaikesta selkeämpää. Mutta samalla se teki kaikesta vaikeampaa.

Joskus tein listan asioista, mitä transsukupuolinen ei voi tehdä helposti: käydä vessassa, matkustaa, urheilla, vaihtaa vaatteita, tavata uusia ihmisiä, käydä lääkärissä, käydä koulua, perustaa perheen. Listan tekeminen oli huono idea, koska se teki enemmän pahaa kuin hyvää. Tulin tosi surulliseksi ja ajattelin, ettei tästä mistään nyt voi tulla mitään. Vaan kyllä vain voikin, kuten tulemme huomaamaan. Kaikki nuo asiat nimittäin voi tehdä, vaikka se olisikin vaikeaa: urheilussa voi valita ymmärtäväisen seuran, koulussa voi vaatia erillistä pukutilaa ja asianmukaista kohtelua, matkatessa voi selvittää asioita etukäteen. Vessaankin voi pyytää kaverin mukaan tai käyttää yhteisvessaa. Haluan tässä sanoa, ettei sen tarvitse tuhota kaikkea. Tajusin sen ja nykyään olen hirveän onnellinen. Siihen meni pitkän aikaa, mutta kyllä se siitä vielä iloksi muuttui. Koko yläkoulu tosin meni epätoivoon ja murehtimiseen. Koska en ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi erityisemmin pitänyt yläkouluajoistaan, en usko, että menetin paljoakaan.

Minä toivon kovasti, että joku saa tästä tekstistä iloa. Kirjoitustyylini voi säikyttää osan pois kesken kaiken, mutta se on myös ihan okei, koska tiedän, että on myös paljon sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät lukea minun juttujani. Runotyttöjä ja poikia ja muita. Kaikkea tärkeää en mitenkään saa mahtumaan tällaiseen lyhyeen tekstiin, mutta toivottavasti edes osan. Kaiketi minä halusin sanoa, että älkää antako sen estää teitä. Lukekaa ja kirjoittakaa kaikenlaisia juttuja. Liikkukaa hyvillä ja mukavilla tavoilla. Olkaa ystävienne kanssa ja saakaa myös uusia ystäviä. Minä lupaan, että niitä ei haittaa.

Kirjoittaja: Armin

Kirjoituskilpailun satoa: Hän tuntee

Hän istuu, tuntee olevansa yksin

Olkoon ihmiset hänen ympärillään

Hän on yksin

Mutta sitä hän ei tahdo!

Hän seisoo, tuntee olevansa vanki

Olkoon rakkaus hänen ympärillään

Hän on vanki

Mutta sitä hän ei tahdo!

Hän itkee, tuntee olevansa loppu

Olkoon elämä hänen ympärillään

Hän on loppu

Mutta sitä hän ei tahdo!

Hän päättää, tuntee olevansa kuningatar

Olkoon valtakunta hänen ympärillään

Olkoon hän kuningatar

Tätä hän tahtoo.

​-​olenhän

Kirjoituskilpailun satoa: Miten minusta tuli minä?

Miten minusta tuli minä?

~elämä on vuoristorataa, ylä ja alamäkiä. Talvella viima puhaltaa, kesällä kukat kukkia saa. Mutta mistä on ihmiset tehty?~

Minusta tuli minä näiden asioiden saattelemana:

4 vuotta sitä kauheaa asiaa mä yritin kestää. Mua kiusattiin. En halunnu kouluun, suunnittelin jo suuria. Olin 2 luokalla kun mä menetin sen, elämän ilon. Ei tätä entistä 10 oppilasta enää kiinnostanut koulu, ei mikään. Läksyt jäi tekemättä, en jakanu sitä. Itkin, huusin ja olin ihan maassa. Suunnittelin itsemurhaakin jossain vaiheessa. Mut mikä sai mut aina jatkamaan? Mikä oli se mystinen juttu, jonka avulla jaksoin. Se olin minä itse. Se oli mun järki, se oli mun oma ELÄMÄ. Aloinkin taas ymmärtää itseäni. En enää välittänyt kiusaajista. Sillä hetkellä mä tajusin että se oli ainoastaan mä joka mua hallitsee, eikä kukaan muu enää saa tehdä sitä. Se loppu siihen. Mun elämän ilo tuli takasin, ja koulukin alkoi sujumaan.

Minusta tuli minä sillä tavalla, että minä itse ajattelin asioita. Minä sisällän rohkeutta, rakkautta ja iloa.  En ois enää tässä jos mun mieli ei ois sellanen joka se on. Enkä ilman kavereita, perhettä ja  läheisiä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tämän tositarinan kirjoittaja: Salla

Kirjoituskilpailu on päättynyt

Kirjoituskilpailu aiheella "Miten minusta tuli minä?" on nyt päättynyt! Saimme aivan ihania, inspiroivia, kiinnostavia ja koskettavia kirjoituksia, suuri kiitos kaikille osallistuneille! Olemme teihin vielä yhteydessä sähköpostitse. Julkaisemme kilpailuun lähetettyjä kirjoituksia viikoittain täällä e-Talon blogissa. Kannattaa siis seurata :)

Esimakua tulevasta: